perjantai 27. kesäkuuta 2014

Pessi ja Illusia

Olen sen täällä aiemminkin sanonut: aikuisiällä sellaisten lastenkirjojen lukeminen, joita ei ole jo lapsena lukenut, pitäisi ehkä kieltää. Koska en enää kuulu kohderyhmään, suhtaudun lukemaani erittäin kriittisesti. Monet lastenkirjat eivät sisällä niin syviä tasoja, että ne kestäisivät aikuisen lukijan tarkastelua.

Jos jonkin lastenkirjan on lukenut kersana ja sen lukee uudestaan aikuisena, kirja saattaa höttöisyydestään huolimatta liikuttaa jotain vanhoja lapsuusajan muistoja tehden kirjasta paremman kuin mikä se onkaan. Mutta jos lukee vailla lapsuusmuistoja lastenkirjan, kirjan todellinen luonto paljastuu, kun sillä ei ole mitään suojaa vuosikymmeniä aiemmin tapahtuneesta muistijäljestä, jonka lapsen mielikuvitus on värittänyt.

Yrjö Kokon Pessiä ja Illusiaa ei minulle luettu lapsena. Kuulemma äidillä kävi mielessä, että tuokin pitäisi lapsille lukea, mutta sitten se kuitenkin jäi. Kun nyt 30-vuotiaana sitten sen ensimmäisen kerran luin, niin mietin vain, että olen kyllä melkoisen kyyninen tapaus. Kokko kertoo kirjan esipuheessa, miten lapset voivat nähdä keijuja ja miten keijujen huomaamiskyky kaikkoaa ihmisen aikuistuessa. Minä olen todellakin kadottanut kaiketi yliaistin mitä tulee metsän yliluonnolliseen pikkuväkeen, koska Pessi ja Illusia - antakaa anteeksi - oli kyllä tosi lapsellinen ja vähän korni kirja.

Kirjaa leimaa kovasti nationalismi, mikä on ymmärrettävää, kun se sijoittuu ja on julkaistu sota-aikana. Mutta ei niinkään nationalismi kuin satuun puettu biologian oppitunti ole se, mikä minua tässä nyt eniten häiritsee. Ok, kirjailija on halunnut kertoa tarinan metsänpeikosta ja keijusta. Tosiasiassa tarina on vain kehyskertomus sille, miten linnut, hyönteiset ja nisäkkäät syntyvät, lisääntyvät, elävät ja kuolevat ja muuttuvat osaksi elämän kiertokulkua. Raivohulluuden partaalle meinasin ajautua, kun lintupariskuntien kautta tuumailtiin sitä, miten parisuhde saadaan pidettyä onnellisena. Mikäs helkkarin Maria Jungnerin ohjelma tämä on?? Luulin lukevani lastenkirjaa! Ja feministinä eniten sieppasi se, miten yksi naaraslintu ajatteli onnellisena, että pääsi parisuhteeseen, vaikka niin moni kaveri jäi vanhaksipiiaksi. 1940-luvulla totta kai naisen tärkein tehtävä oli päästä naimisiin ja äidiksi, mutta ei se estä minua näin 2010-luvulla raivoamasta asialle.

Jäin miettimään, minkä ikäisille lapsille Pessi ja Illusia on suunnattu? Sotaan sijoittuva kirja, jossa kuolee sekä eläimiä että ihmisiä, on liian rankkaa lukemista alle kymmenvuotiaille. Teineille tämä taas on aivan liian naiivi, joten kaiketi kohderyhmä olisi niinkin kapea kuin 10-12-vuotiaat. Kun taas Somersalon Mestaritontun seikkailuja voin suositella 0-100-vuotiaille.

torstai 26. kesäkuuta 2014

Nälkä

Mannin ja Goethen jälkeen siirryin norjalaisen Knut Hamsunin tuotantoon yhden kirjan verran. Hamsun oli itselleni täysin uusi tuttavuus, vaikka voitti aikoinaan Nobelinkin. No, hittojako pysyn perässä kaikissa Nobel-voittajissa.. vaikka tietysti pitäisi, myönnetään.

Nälkä kertoo kirjan takakannen mukaan Hamsunin omista nuoruusvuosista. Minä pyrin välttämään takakansien ja esipuheiden lukemista ennen kirjan loppuun saattamista, koska ne sisältävät yleensä vakavia spoilereita juonesta. Nälän kanssa kävi kuitenkin vahinko, ja luin takakannen. Mutta ei se mitään Anna Kareninan tasoista spoilausta paljastanut, toisaalta Nälkä ei mitään yhtä järisyttäviä junan alle hyppäämisiä sisältänytkään.

Nälkä kertoo nuoresta miehestä - ikä jää salaisuudeksi - joka näkee nälkää 1800-luvun lopun Kristianstadissa. Nälkä tekee miehen sekopäiseksi, mutta järjettömimmänkin nälkänsä keskellä nuorukainen ei koskaan jätä lahjoittamatta olemattomista ruoka- tai rahavaroistaan vielä huono-osaisimmille. Miehen ylpeys käy usein ruuantarpeen edelle, mikä tuntuu lukijan näkökulmasta raivostuttavalta: kerro nyt saakeli soikoon poliiseille, että tarvitset sen ruokalipun. Kauheata lukea tätä kärvistelyä!



tiistai 24. kesäkuuta 2014

Faust

Yksi veljistäni sanoi, ettei päässyt Faustissa kuin esipuheeseen. Lukemassani Faustissa ei esipuhetta ollut, joten en voinut siihen jämähtää (ja minulla ei ole tapana jättää mitään kesken muutenkaan). Tietysti aluksi pelkäsin taas runomittaa, mikä vähän jaksaa aina kummastuttaa minua itseänikin: runot kun ovat keskeinen osa elämääni. Mutta koska en voinut tietää, millaista 500-sivua kestävää synkistelyä runomitassa olisi tulossa, olin vähän ennakkoluuloinen. Osittain pelkoni toteutuivat, osittain eivät.

Johann Wolfgang von Goethen Faust jakautuu kahteen osaan: Faust I:seen ja Faust II:seen, joista Faust I oli lukijaystävällisempi. Siinä oli selvä juoni, joka eteni toisiinsa liittyvin kohtauksin kohti surullista päätepistettä. Ensimmäistä osaa lukiessani mieleeni tulivat Frank Capran Ihmeellinen on elämä sekä Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan. Edellämainitut taiteilijat ovat selvästi ottaneet teoksiinsa vaikutteita Faustista, tosin hieman eri tavalla. Mefistofeles on Ihmeellinen on elämän enkelin esikuva ja samoin sitten Bulgakovin kirjassa esiintyvän saatanan.

Toinen osa taas oli Goethen syvä kumarrus Shakespeareen ja Homerokseen päin. Se oli sekava sekoitus Kesäyön unelmaa ja Iliasta ja Odysseiaa. Luulin, että Gounodin ooppera kertoisi juuri tästä Faust II:sta, mutta äsken tarkastin asian Wikipediasta ja jaahas, se olikin ykkösosa, johon Gounod sävelsi musiikin. Tämä kakkososa kävisi kyllä oopperaksi yhtä kaikki ja ehkä visuaalisena esityksenä olisi kiinnostavampi kuin paperille kirjoitettuna, nimimerkillä välillä revin hiuksia päästäni tätä lukiessani.. Hauska juttu muuten liittyy Faustiin ja Gounodiin, sillä juuri lukemassani Taikavuoressa Hans Castorp piti kovasti tuosta oopperasta ja vaikka klasaria kuuntelenkin, Gounodista kuulin ensimmäisen kerran vasta Taikavuorta lukiessani. Näin se kirjallisuus sivistää lukijaansa.

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Pave-o:n sata (100) kirjaa

Sata romaania/runoteosta/esseekokoelmaa. Teokset ovat valikoituneet toisaalta korkean taiteellisen tasonsa että kirjallisuutta uudistavan vaikutuksensa vuoksi. Ne ovat poikkeuksellisia niin ajankuvina kuin ajan hammasta kestävinä klassikoina. Kannattaa lukea.

1. Alexander Solzhenitsyn  - Gulag - Vankileirien saaristo
2. Fedor Dostojevski - Karamazovin veljekset
3. Fedor Dostojevksi - Rikos ja rangaistus
4. Jaan Kross - Uppiniskaisuuden kronikka
5. Giovanni Boccaccio - Decamerone
6. Voltaire - Candide
7. Geoffrey Chaucer - Canterburyn tarinat
8. Gilgames
9. Hesiodos - Työt ja päivät
10. Sofokles - Kuningas Oidipus
11. Sapfo - Runoja
12. Homeros - Odysseia
13. Homeros - Ilias
14. Platon - Pidot
15. Platon - Valtio
16. Aristoteles - Nikomakhoksen etiikka
17. Ksenofon - Talouden taito
18. Boëthius - Filosofian lohdutus
19. Beowulf
20. Tuhat ja yksi yötä
21. Bhagavad  Gita
22. Mooseksen kirjat eli Pentateukki eli Toora
23. Jobin kirja
24. Johanneksen evankeliumi
25. Niccolo Machiavelli - Ruhtinas
26. William Shakespeare -Romeo ja Julia
27. William Shakespeare - Macbeth
28. William Shakespeare - Sonetteja
29. Moliére - Saituri
30. Denis Diderot - Jaakko Fatalisti ja hänen isäntänsä
31. Thomas Hobbes - Leviathan
32. Aleksandr Puŝkin - Jevgeni Onegin
33. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut
34. Charles Baudelaire - Pahan kukkia
35. Arthur Rimbaudin koko varhaistuotanto (eihän sillä muuta ollut)
36. Daniil Harms - Sattumia
37. Miguel Cervantes - Don Quijote (osat 1-2)
38. Lassi Nummi - Requiem
39. Tiina Raevaara - En tunne sinua vierelläni
40. Helena Sinervo - Tykistönkadun päiväperho
41. Anja Kauranen - Sonja O. kävi täällä
42. Karl Ove Knausgård - Taisteluni (vaikkapa 1. kirja)
43. J.R.R. Tolkien - Taru Sormusten Herrasta-trilogia
44. J.R.R. Tolkien - Hobitti
45. Ursula K. Le Guin - Hain-sarja (Pimeyden vasen käsi - Maailma, vihreä metsä - Osattomien planeetta)
46. Ursula K. Le Guin - Maameren tarinat (osat 1-3)
47. Aili Somersalo - Mestaritontun seikkailut
48. Alan Moore & Dave Gibbons - Vartijat
49. Ville Tietäväinen - Näkymättömät kädet
50. Tony Millionaire - Kun oltiin Maakies
51. Robert Crumb - Ilo, hilpeys ja paatos
52. Winsor McCay - Pikku Nemo Höyhensaarilla (osat 1-2)
53. Carl Barks - Aku Ankan Juhlasarjat (osat 4-5)
54. Don Rosa - Roope Ankan elämä ja teot
55. Aku Ankan Taskukirjat - Nro. 31: Kyllä Aku osaa
56. Stanislaw Lem - Solaris
57. Sarah Waters - Yövartio
58. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani
59. Minna Canth - Työmiehen vaimo
60. Susanna Alakoski - Sikalat
61. Leena Krohn - Matemaattisia olioita ja jaettuja unia
62. Kari Hotakainen - Ihmisen osa
63. John Steinbeck - Vihan hedelmät
64. George Orwell - Eläinten vallankumous
65. Margaret Atwood - Orjattaresi
66. Edith Södergran - Elämäni, kuolemani, kohtaloni - kootut runot
67. Tove Jansson - Muumit ja Vaarallinen juhannus
68. Astrid Lindgren - Ronja Ryövärintytär
69. Rosa Liksom - Hytti nro. 6
70. L. Onerva - Liekkisydän - kootut runot
71. Eeva-Liisa Manner - Tämä matka
72. Paavo Haavikko - Tiet etäisyyksiin
73. Erkka Filander - Heräämisen valkea myrsky
74. Hermann Hesse - Narkissos ja Kultasuu
75. Herman Melville - Moby Dick
76. Allen Gingsberg - Huuto ja muita runoja
77. Uuno Kailas - Kootut
78. Federico Garcia Lorca - Andalusian lauluja
79. Philip Roth - Amerikkalainen pastoraali
80. Harry Martinson - Aniara
81. Tomas Tranströmer - Kootut teokset 1954-2004
82. William Golding - Kärpästen herra
83. Volter Kilpi - Alastalon salissa
84. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri
85. Franz Kafka - Oikeusjuttu
86. Marko Tapio - Arktinen hysteria (osat 1-2)
87. Harri Tapper - Näin syntyvät revontulet
88. Francois Rabelais - Pantagruel, Dipsodien kuningas (tai mikä tahansa Pantagruel-pierupetteritarinoista)
89. Leo Tolstoi - Ylösnousemus
90. Albert Camus - Rutto
91. Pentti Saarikoski - Tiarnia-sarja
92. James Joyce - Odysseus / Ulysses
93. Carl Gustav Jung - Unia, ajatuksia, muistikuvia
94. Karl Marx & Friedrich Engels - Kommunistinen manifesti
95. Santeri Alkio - Ituja
96. Italo Calvino - Paroni puussa
97. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
98. Edgar Allan Poe - Korppi ja Kultakuoriainen
99. Virginia Woolf - Mrs. Dalloway
100. Gabriel García Marquez - Patriarkan syksy

Että tällaista kamaa. Kovin maskuliiniselta näyttää. Hyviä kirjoja joka tapauksessa.

Taikavuori

Thomas Mannin Buddenbrookien jälkeen totesin täällä Nuharuvessa, että olisi lähitulevaisuudessa tarkoitus lukea Mannin myöhäisempää tuotantoa, jotta näkisin kirjailijan kehityksen. Ihan lähitulevaisuudessa en kerennyt Taikavuorta lukemaan, koska Buddenbrookien lukemisesta on jo kaksi vuotta. Mutta yhä muistan lukukokemuksestani sen verran, että pystyn jotakin vertailua suorittamaan näiden kahden kirjan välillä.

Taikavuori julkaistiin 1924, 23 vuotta Buddenbrookien jälkeen. Siinä, missä Buddenbrookit oli sekä ironinen että melodramaattinen, Taikavuori oli vain ironinen. Se tarkastelee suurella huvittuneisuudella yläluokkaisia eurooppalaisia, jotka matkustivat Sveitsin Alpeille parantolaan. Yhtään Buddenbrookeista tuttua dickensmäistä paatosta ei ole luvassa, joten Taikavuori oli täten miellyttävämpi lukukokemus. Kirjana selvästi kypsempi kuin Buddenbrookit, mutta olisikin ollut outoa, jos Mann ei olisi yhtään kehittynyt 20 vuoden aikana.

Taikavuori kertoo kaksikymppisestä Hans Castorpista, joka matkustaa Sveitsiin Berghofin parantolaan tapaamaan serkkuaan, joka on siellä saamassa hoitoja sairauteensa. Aluksi Hans on ihmeissään laitoksesta ja Joachmin kaikenlaisista naurettavista rutiineista, jotka hän on omaksunut parantolavuosinaan. Tavatessaan laitoksen lääkärit, Hans kertoo olevansa terve kuin pukki, mutta lääkärit eivät usko sitä, koska heidän mielestään kukaan ei ole terve. Vilustuessaan Hans menee lääkärien puheille, mutta he eivät usko vilustumiseen - se ei ole mikään sairaus. Sen sijaan Hansista löytyy lääkärien mielestä orastavia tuberkuloosipesäkkeitä ja lopulta käy niin, että Hans jää Berghofiin vuosikausiksi. 

Saksalaisella kirjailijalla jatketaan, seuraavaksi on nimittäin luvassa Goethea!

torstai 12. kesäkuuta 2014

Jokapäiväinen elämämme

Mitä, mitä? Kesä jo pitkällä ja Nuharuvessa pitkä hiljaiselon kausi?! Joka päättyy NYT! Kesä on kirjojen aikaa, niin myös tänä vuonna. Kaunokirjojen nimenomaan. Päädyin tuskallisten taistojen jälkeen siihen, että yksi esseetehtävä jää syksyyn. Motivaatiota ei koulukirjojen pariin riitä, kun koivujen lehdet tummuvat ja lintujen laulu tukkii kuuloelimet. Kaunokirjallisuus - tänä kesänä olet ainoa kirjallisuudenlaji, johon kajoan (hitto, paria ihanaa historiallista tietokirjaa silti ehkä lukuunottamatta!).

Unohtumattoman kirjakesäni 2014 aloittaa Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme. Se hyvä puoli on asua tällaisessa persulandiassa, että kirjastosta voi löytää tuoreen Finlandia-voittajan hyllystä. Jep, ei mitään jonoja mailla halmeilla tähän kirjaan. Kirjastonhoitajakin oli ihmeissään, mutta minkäs teet: kulttuuri ei kotikuntani asukkaita kiinnosta. Hyvä homma ihmiselle, joka muutti kesäksi maaseudulle kaupungista, jonka kirjastossa Jokapäiväisen elämämme varausjono ulottuu vuoden loppuun.

Jokapäiväinen elämämme on kirja, jonkalaista en ole koskaan aiemmin lukenut. Olen kyllä lukenut fiktiivisiä tarinoita todellisista ihmisistä, mutta Riikka Pelon otteessa on jotain, joka on täysin uniikkia. Tämä ei tuntunut fiktiolta, ei keksityltä. Aivan kuin Pelo olisi päässyt todella hahmojensa sisälle.

Jokapäiväinen elämämme kertoo venäläisen runoilijan Marina Tsvetajeva ja hänen tyttärensä, Ariadna Efronin, suhteesta. He ovat kirjan kaksi päähenkilöä ja vuoroin he molemmat pääsevät olemaan se, jonka näkökulmasta maailmaa tarkkaillaan. Vuoteen 1923 sijoittuvissa kohtauksissa Marina on pääosassa (ja uudelleen lopussa vuonna 1941) ja vuoden 1939 tapahtumissa Alja on minäkertojana (kuten myös vankileirioloissa kirjan lopussa).

Jokapäiväinen elämämme on kulttuurihistoriallinen romaani, hyvin omalaatuinen sellainen ja vitsi, hyvin lukemisenarvoinen. Harmi, kun en kirjoittanut lukiessani ylös sitä, mitä Marina tai Alja sanoi runoudesta. Mutta se meni jotenkin näin: "runot ovat sydämesi sanoja." Niinpä, niinpä, mietin ääneen, juuri tuota runous on!! Ja oliko siinä vielä niin, että pitää löytää ne omat sydämensä sanat, runot, jotka kertovat juuri sinusta itsestäsi. Minä olen löytänyt ne Eino Leinolta ja Eeva-Liisa Mannerilta.

Hei, ja 100 kirjaa ei ole unohtunut! Taikavuori jatkuu siitä, mihin se talvella jäi kesken, joten ei mene kauaa, kun kerron siitä täällä.